sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Suklaafestivaaleilla

Nam! Onko olemassa ihanampia, herkullisempia festivaaleja kuin Suklaafestivaalit?? Siis ainakin kun chocoholisti pääsee maistelemaan kaikkia niitä herkkuja. Sisäänpääsylipun mukana sai ensimmäisen suklaalevyn, Marabou jakeli pieniä levyjä, lipukkeella sai kaksi konvehtia yhdestä pöydästä, päälle maistiaiset. Puhumattakaan niistä herkuista, joita sai ostaa. Olin siis eilen Helsingin Wanhassa Satamassa nautiskelemassa tyttöjen kanssa.
 



 
 

 
Joku viisas on sanonut (Seneca?), että "on vaikea olla kohtuullinen nautinnoissa, joita tietää saavansa vain vähän aikaa". Ajatus tuli mieleeni paitsi tuolla festivaaleilla myös Tiimarissa kun katselee kaikkea niitä ihanuuksia, joita on vuosien varrella hankkinut kassikaupalla ja nyt niitä myydään 70 % alennuksella. Miten siinä voi hankkia järkevästi vain tarvitsemansa?? On todella surullista, että Tiimari lopettaa, mutta olen kiitollinen kaikista ale-löydöistäni. Olen löytänyt kynttilöiden, korttien, joulukoristeiden, maalien ja askartelutarvikkeiden lisäksi mm. ison pullon EriKeeperiä ja tällaisia nukkekodin taulujen tai peilien kehyksiä.
 
 
Eilisellä Helsingin reissulla tein löydön. Käyn aina Akateemisessa Kirjakaupassa poimimassa filosofia-osaston kirjoista voimalauseita ja mitä löysinkään: Salaisuus, Voima ja Taikavoima - kirjojen kirjoittajan uusimman kirjan "Hero" englanniksi  (suomenkieliseksi nimeksi tulee ehkä Sankari). Pakkohan kirja oli ostaa. Lähes puolet olen jo lukenut ja yhtä hyvä on kuin edellisetkin.
 
 
Taidankin jatkaa lukemista saman tien! Tässä vielä pari otetta kirjasta.
 
 
"Follow your bliss and the Universe will open doors for you where there were only walls. "
 
"You are following your bliss when you make a decision to do something that makes you feel really good every day."
 
"It often takes courage to do the thing you love and go against the majority. Resist the temptation to try and please anyone, and be true to yourself. It's not your job to please anybody else, anyway; it's their job to please themselves and find their own happiness. This is your life, and you must follow your own heart. There is something special about you, a talent or skill that is unique to you, and you have a responsability to your life to bring it out." 
 
 
 
 
 
 

perjantai 15. marraskuuta 2013

Rauhankadun alakerta 2

Rauhankadun alakerrassa olohuoneesta pääsee siis käytävään, jossa on tietokonenurkkaus. Siitä vasemmalle on ison lasikuistin toinen pääty, jossa on ruokasali/askartelutila.
 

 
Sohvan, pöydän ja seinävitriinin olen tehnyt itse, tuolit olen ostanut ja lisännyt niihin kankaan. Pöydällä on Fairfield-talo rakenteilla - suklaan voimalla!

 

 
Pyysin mummiani aikanaan testamenttaamaan vanhan astiakaapin minulle ja onneksi sainkin sen (monen muun esineen lisäksi). Monta vuotta sen jälkeen kun kaappi oli tullut kotiini haistelin kaapin sisältä mummolan tuoksua ja kaapista tekemäni pienoismalli on Rauhankadun esineistä sohvakaluston ohella rakkain ja onnistunein.
 
 
Käytävän katossa on toinen ilmapistoolin hylsystä tehty kattokruunu. Hopeanväriset metalliset korunosat löytyivät Tiimarista (lamput on ripustettu rautalankoihin roikkumaan koska yläkerta täytyy voida nostaa pois paikoiltaan jotta alakerran näkee kokonaan).
 


Keittiö on pieni, mutta kodikas.
 

 

 
Pöydällä eräs aamiainen...
 
 
Irrotettava ikkunaseinä.
 
 
Keittiötä vastapäätä on alakerran kylpyhuone.
 


 
Suihkuseinämä on Lidlistä ostetun jäätelökakun pakkauksesta leikattu, suihku taas joku Lego-osa. Vasemmalla on kuumavesisäiliö ja sen alla suihkun vieressä penkki, joka näkyy noissa ylhäältä otetuissa kuvissa.


 
Käytävän päässä on punainen takaeteinen, josta pääsee alakerran makuuhuoneeseen (joka tarinan mukaan on sisustettu uudelleen vuosia muuton jälkeen, sitten kun oli taas rahaa). Kuten Nukkekotigallerian puolella (Vuodatuksessa ollut blogini) kerroin, sisustin makuuhuoneen lehtikuvan mukaan johon vuosia sitten ihastuin. 
 
 
 
 
 
Lopuksi vielä kaksi lintuperspektiivikuvaa koko Rauhankadun talosta (osa irrotettavista seninistä ei ole kuvissa paikoillaan).
Alakerta:
 
 
Yläkerta:

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 

tiistai 12. marraskuuta 2013

Rauhankadun alakerta 1

Rauhankadun alakerran kuistien seinät ovat vielä irtonaiset (on vaikea päättää, mitkä seinät talossa voi liimata paikoilleen ja mitkä jättää irtonaisiksi, jotta sisäosat näkee helpommin!), mutta varsinainen sisäänkäynti on talon edestä pienen lasikuistin kautta.
 

 
 

 
Käsilaukun tein Cilla Hallbergin kurssilla.
 
 
Pieneltä kuistilta astutaan isommalle kuistille, joka aikanaan on ollut yhtä tilaa, mutta on nykyään jaettu ruokasaliksi ja eteis-oleskelutilaksi. Eteisen naulakon vieressä on pieni wc. Lattialla seisova kynttilänjalka on swapista saatu pöytäkynttilä, mutta se löysi paikkansa tästä talosta. Ikkunalla pikkuruinen mariskooli Mrs Who'lta ja pienet saviruukut Marjut Kotilalta (pelargoniat tein itse).
 
 
 
 
 
 
 
Valkoinen laatikosto on minikopio omastani. Maljakko on käsinpuhallettu tuliainen Venetsiasta.
 
 
Kuistin toisessa päässä on nojatuoli, rottinkinen ja puinen kirjahylly, jotka kaikki on pienoismalleja omista huonekaluistani.
 
 
 
Kuisti on yhteydessä olohuoneeseen. Tein irrotettavat punaiset samettiverhot, jotka voi ottaa kesällä pois ja laittaa talvella takaisin pitämään kylmää loitolla. Ensi alkuun olohuoneessa oli vain alkuperäinen sohvakalustoni, mutta myöhemmin sinne ilmestyi toinenkin kalusto ja pönttöuuni.
 
 
Sohvalla kissa ja tilkkupeitto samoista Laura Ashleyn kangaspaloista kuin oma, itsetekemäni tilkkutäkki. Mummin ristipistotyynystä olen tehnyt noita pienoisversioita, joissa on yksi osa tyynyn kuviota.
 


 
 
 
Pöytäliina pöydällä on swap-lahja, ristikkolehti Riikamari Paakkunaiselta.

 
Televisio, video ja taso niiden alla on taas pienoismalleja omista. 1:12 kokoinen tulitikkuaski sopii tähän mittakaavaan takkatikuiksi.

 
 
Pienen, nyplätyn pitsiliinan matka-arkun päällä ostin Marjut Kotilalta.

 
Pieni pöytä on pienoismalli omasta ja pöytälamppu sen päällä on tehty puuhelmestä, sorvatusta tikusta ja kakkukynttilän pesästä (katkaise tikku ja kupu on maalaamatta valmis!)

 
 
Perhekuvien alla on pienoismalli omasta kirjoituslipastosta.

 
Olohuoneen ovesta pilkottaa käytävään sijoitettu tietokonepöytä laitteineen ja maailmankarttoineen. Vasemmalla ovi alakerran kylpyhuoneeseen.