sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kesä alkoi

Kesä alkaa Suvivirrestä ja eilen se laulettiin. Emilia lopetti yläasteen ja Olivia ala-asteen. Juhlaohjelmista jäi mieleen erityisesti kaksi asiaa.

 Eilen Emilian juhlissa laulettiin Suvivirsi ja rehtori aloitti puheensa. Ehti puhua vähän aikaa ja sanoi sitten, että hän ajatteli pitää tällä kertaa lyhyen puheen mutta ei tästä taida lyhyt tullakaan. Juuri sillä hetkellä POF!ja koko Virkkalan keskustasta meni sähköt (tosin luulin ensin, että joku käänsi tahallaan pääkatkaisijasta...). Jonkun aikaa siinä odoteltiin, sitten löytyi akkukäyttöinen mikrofoni ja juhlat jatkui. Mutta valitettavasti musiikkipainotteisia ohjelmanumeroita jäi pois, mm.Emilian bändin esitys ja koulun afgaanipakolaispoikien omakielinen laulu!

Olivian juhlissa aiemmin toukokuussa liikuttavin ohjelmanumero oli mielestäni kuvakavalkadi erikoisluokan vuodesta. Erikoisluokkaan kuuluvat mm.pakolaislapset. Taustamusiikki "isä olen täällä maailman toisella puolen...äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen" kirvoitti kyyneleet kun ajattelin miten monet lapsista eivät edes tiedä, missä vanhemmat ovat, elossa vai ei. Ja kun mietin, miltä tuntuisi lähettää omat lapset kulkemaan Euroopan halki ja toivoa, että Pohjois-Afrikassa joku heitä ruokkisi ja pitäisi huolen.

Äitinä olen niin, niin onnellinen kun lapset saavat paitsi hyvät todistukset myös stipendit, joiden perusteluina on mm.hyvä käytös tai yhteishengen luoja ja tsemppari. Ne ovat minusta tärkeämpiä kuin hyvät numerot. Neakin sai hyvät arvostelut ensimmäisestä opiskeluvuodestaan lähihoitajakoulussa, joka on Niin hoivaavalle Nealle sopiva ala. Joten HYVÄ Minun Jälkeläiset. Nyt vain peukut pystyyn, että Emilia pääsee toivomaansa Espoonlahden lukioon.






Ennen koulujen loppumista Emilia leipoi yhteen projektiin liittyen kakun, huomatkaa logot!



Olivian luokalle oli kerätty niin paljon luokkaretkirahoja, että ylijääneillä järjestettiin mm.lapsia valtavasti innostanut ja kiinnostanut tutustuminen Upinniemen varuskuntaan kuntoratoineen. Varuskunnan väki kehui, että 6-luokkalaisilla oli parempi kunto kuin monilla varusmiehillä ja nauroivat, että yleensä kun kysytään kuntorata vai pizza, varusmiehet valitsee pizzan, mutta nämä nuoret halusivat vielä jatkaa kuntoradalla!
Lisäksi järjestettiin retki Superparkkiin Vantaalle ja sen päälle yökoulu discoineen. Oltiin siellä Emilian kanssa yövahteina ja discon oveen ilmestyi lappu:


Ja vielä riitti rahoja, joilla jokaiselle lapselle tehtiin oma valokuvakirja kouluvuosista.



*****************
Pihalla kesä on tullut kohisten, ennätysvauhdilla. Ja ihana helle on hellinyt jo pari viikkoa.




Irikset ja pioni lähes kukassa.


Juhannusruusussa ensimmäiset hurmaavan, huumaavan tuoksuiset kukat kolme viikkoa etuajassa.


Sitten on näitä outoja lajikkeita kukkapenkeissä. Toinen on tietysti aivan aito Lilja.




Kaiken mukavan keskelle tuli sitten masentava takaisku: työsopimukseni Minimaailmassa irtisanottiin tuotannollisista syistä, asiakkaita ei käy tarpeeksi kuluihin nähden. Niin kuin minä nautin nukketaloympäristöstä, kansainvälisestä asiakaspalvelusta, siististä pukeutumisesta, Helsingin keskustan hälinästä ja herkullisista salaattiaterioista, bussimatkoista ja tietysti myös palkasta. Vain kolme kuukautta kesti se ilo ja taas tuntuu, että on "back to square one". Täytyy nyt ajatella vanhan viisauden voimalla, että 
Jotain Parempaa Tilalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti