Powered By Blogger

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Lohjan markkinoilla

Olipa taas mukava markkinaviikonloppu. Lohjalla järjestettiin vuosittaiset Menneen Ajan Joulumarkkinat kirkonmäellä. Osa tapahtumista oli museon alueella, jossa mm. Hiidenopiston väki esitteli kurssejaan ja museon väki oli kutsunut minut esittelemään ja myymään omia tuotteitani viime kesän näyttelyn inspiroimana. Onneksi markkinapöytäni oli sisätiloissa, samassa navettarakennuksessa kuin viime kesän näyttely. En ehtinyt syödä kuin välipaloja, en ehtinyt kierrellä markkinoilla (eikä siis tullut ostettua mitään) enkä ottaa valokuvia. Mutta väliäkö tuolla kun asiakkaita ja katsojia riitti koko aukioloajan molempina päivinä. Sai jutella monien, monien ihmisten kanssa, kuunnella ja katsella ihmisten ihastusta ja hämmästystä. Omasta pöydästäni lähti 57 tuotetta uusiin koteihin; taisi olla uusi myyntiennätys, KIITOS siitä kaikille asiakkaille.
 
 
Aamulla satoi lunta, mutta iltapäivällä se jo muuttui tihkusateeksi. Työmatkapyöräilijänä olen kiitollinen lumettomuudesta, mutta kyllähän lumi toisi joulutunnelmaa.
 
Hyvää kolmatta adventtisunnuntaita kaikille.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti