Nam! Onko olemassa ihanampia, herkullisempia festivaaleja kuin Suklaafestivaalit?? Siis ainakin kun chocoholisti pääsee maistelemaan kaikkia niitä herkkuja. Sisäänpääsylipun mukana sai ensimmäisen suklaalevyn, Marabou jakeli pieniä levyjä, lipukkeella sai kaksi konvehtia yhdestä pöydästä, päälle maistiaiset. Puhumattakaan niistä herkuista, joita sai ostaa. Olin siis eilen Helsingin Wanhassa Satamassa nautiskelemassa tyttöjen kanssa.
Joku viisas on sanonut (Seneca?), että "on vaikea olla kohtuullinen nautinnoissa, joita tietää saavansa vain vähän aikaa". Ajatus tuli mieleeni paitsi tuolla festivaaleilla myös Tiimarissa kun katselee kaikkea niitä ihanuuksia, joita on vuosien varrella hankkinut kassikaupalla ja nyt niitä myydään 70 % alennuksella. Miten siinä voi hankkia järkevästi vain tarvitsemansa?? On todella surullista, että Tiimari lopettaa, mutta olen kiitollinen kaikista ale-löydöistäni. Olen löytänyt kynttilöiden, korttien, joulukoristeiden, maalien ja askartelutarvikkeiden lisäksi mm. ison pullon EriKeeperiä ja tällaisia nukkekodin taulujen tai peilien kehyksiä.
Eilisellä Helsingin reissulla tein löydön. Käyn aina Akateemisessa Kirjakaupassa poimimassa filosofia-osaston kirjoista voimalauseita ja mitä löysinkään: Salaisuus, Voima ja Taikavoima - kirjojen kirjoittajan uusimman kirjan "Hero" englanniksi (suomenkieliseksi nimeksi tulee ehkä Sankari). Pakkohan kirja oli ostaa. Lähes puolet olen jo lukenut ja yhtä hyvä on kuin edellisetkin.
Taidankin jatkaa lukemista saman tien! Tässä vielä pari otetta kirjasta.
"Follow your bliss and the Universe will open doors for you where there were only walls. "
"You are following your bliss when you make a decision to do something that makes you feel really good every day."
"It often takes courage to do the thing you love and go against the majority. Resist the temptation to try and please anyone, and be true to yourself. It's not your job to please anybody else, anyway; it's their job to please themselves and find their own happiness. This is your life, and you must follow your own heart. There is something special about you, a talent or skill that is unique to you, and you have a responsability to your life to bring it out."