Powered By Blogger

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Loviisan Wanhat Talot

Yksi kesän ja koko vuoden kohokohtia on aina käynti Loviisassa ihailemassa vanhoja taloja. Nämä talot voittavat mennen tullen asuntomessujen kohteet. Näissä kodeissa on elämää, värejä, kauneutta, ideoita.
En väsy ihailemaan ja kuvaamaan taloja, mutta tällä kertaa tuli kuvattua enemmän yksityiskohtia kuin aiemmin.
 

 
 
 

 
 
Smirnoffin pihalla kävin ensimmäisen kerran.
 
 
 
Persoonallisessa Vackerbackassa huonekalut tanssivat mööpelivalssia ja sisäänkäynti ja pihan lasihuone ovat kiehtovia.


 
Vackerbackan vanhan puolen keittiö.
 


 
Vackerbackan uuden puolen keittiö.
 
 

 
 
Vackerbackan naapurissa on Ajurintalo iki-ihanine ullakkoineen. Tuolla ullakolla voisi viettää koko kesän, satoi tai paistoi. Keittiössä oli tuo ihana idea kuivattujen ruusujen säilyttämiseksi.
 
 




 
 
 
Villa Lilla Gulassa oli olohuone vaihtanut väriä sitten viime näkemän ja keittiössä oli mainio idea veitsitelineeksi: vanhoja kirjoja narulla sidottuna.
 
 
 
 
Villa Engelin kauniita nurkkauksia ja pihan herkkuja.
 
 



 
 
Krinti-puodin nurkkaus.
 
 
 
Pitkänpöydäntalon pihapiiriä.
 


 
.
 
 
Pari pihaideaa, olisiko ollut Auringon puolella-talon pihalta.
 

 
 
Villa Aaltosen pihassa kurkistin ensimmäistä kertaa entisen mehiläistalon sisään ja sinnehän on rakennettu ihana oleskelutila.
 


 
Kuninkaanlammella tai Villa Limpussa ei tällä kertaa tullut kuvattua vaikka ne ovat suosikkejani. Onpahan kuvia edellisiltä vierailuilta jo runsaasti.
 
 
Sitten olikin jo kiire Lilla Ljuvaan, fröken Wiklundin hurmaavaan kotiin. Keittiön ruusukaappi on saanut tehdä tilaa uudelle ovelle, jonka taakse rakentuu terassi. Keittiön tuoli on saanut omat sukat ja olohuoneen seinällä on emännän keräämät ranskalaiset naiskuvat kehystettyinä.
 








 
 
Helgasin piharakennuksen prinsessahuone.
 
 
Villa Armaan näin ensimmäisen kerran viime jouluna. Nyt sitten pääsin näkemään kesäisen ilmeen.
 








 
 
 Wanhojen päivien aikana Loviisa on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia kirpputoreja pitkin kadunvarsia ja pihoja. Oi, jos olisi liikkeellä pakettiauton ja vähän paksumman lompakon kanssa! Lilla Villa Gulan pihalta löysin hyllykön ja kellukynttiläkuppeja, Loviisan torilta painavan pikkutuolin ja piparimuotin. Lukemista riittää pitkäksi aikaa Loviisan vanhoista taloista kertovissa kirjoissa "Seppä, lukkari, hattumaakari, ajuri" ja "Kapteeni, luotsi, timpuri, matruusi".
 
 
Riemastuttavin löytöni on tämä Garnisonin alueen pihakirppikseltä löytynyt lamppu, jollaista olen etsinyt ainakin 10 vuotta.
 
 
Kiitos tuhannesti loviisalaisille, jotka avasivat kotinsa. Tuli monta kertaa kulkiessa mietittyä, miltä tuntuisi päästää pari tuhatta ventovierasta kotiinsa yhden viikonlopun aikana. Onneksi päästätte: pää on taas täynnä ihania ideoita. Nyt vain odottamaan joulunaikaa ja joulukotien avautumista.
 
 
 
 

 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti