Valokuvahaasteen kolmannen päivän aihe on "Button". Kuva on sikarilaatikkoon tehdystä pikku kahvilasta, jossa sekä lasilautaset ylähyllyllä että reunimmaiset kakut ovat kaikki nappeja (keskimmäinen kakku on tehty Fimosta), samoin valkoisen kakun maalaamaton alusta. Olen maalannut nappeja, jotta sain niihin nuo hedelmä-ym.koristeet. Päälle liimasin pari pientä punaista helmeä. Napit ovat nukketaloaskartelussa ehtymätön inspiraation lähde.
Kesän aikaansaannoksia pihalla on ainakin pari raivattua kukkapenkkiä. Ensin näytti tältä:
Sitten urakan jälkeen uusi multa. Nyt pitäisi vain keksiä mitä tuohon istuttaa! Ainakin paljon tulppaaneja ensi kevään iloksi.
Toiseen raivattuun tilaan aion hankkia puiset laatat ja pystyttää pensaiden väliin rautaisen, ruostuneen hetekanpohjan ja laittaa siihen ensi kesänä ruusupapua kiipeilemään. Varsin tehokasta kuntoilua tuo maan kääntäminen.
On pihalla jotain kaunistakin: ihana ruusubegonia kukkii jo kolmatta kesää ja keltainen en-muista-mikä hehkuu keltaisena rottinkikärryssä.
Kiva miniroomboxi. Eipä uskoisi, että kakut ovat nappeja.
VastaaPoistaTuo kukka taitaa olla daalia?
Kiitos. Joku aito kuivakukka tuo punainen on ja minimaailmassa voidaan kukat nimetä sen mukaan, miltä näyttää!
Poista