Powered By Blogger

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Viimeinen lomaviikko

Viime viikolla heti kun Emilia kotiutui neljän päivän partiovaellukselta, asuntoauto suunnattiin sukulaisten luo Pietarsaareen. Ehdittiin yhden päivän aikana tavata (lähes) "kaikki", käydä Strand Campingin hienolla rannalla uimassa, tehdä jokavuotinen hautausmaakierros ja käydä ihailemassa auringonlaskua Fäbodan rannalla.
 
 
Lapsena kun tulimme (nyt jo pilven reunalla istuvaa) Elsa-mummia katsomaan Pietarsaareen, oli mummilla aina possumunkit odottamassa ja ne olivat niiiin maistuvat pitkän junamatkan jälkeen. Onneksi niitä vieläkin löytyi.
 
 
Pietarsaaresta lähdettiin serkun tytön perheen kanssa Powerparkiin. Osa kieppui, osa pysyi tukevasti maan pinnalla. Niinpä nuo yläilmakuvat maailmanpyörästä onkin Emilian ottamia.
 



 
Powerparkissa on ihana satumaa, "kautta likaisten varpaitteni" Röllin kylä, jossa on kuvattu elokuva Röllin sydän.
 



 
Seuraava yöpymispaikka oli viime kesänä löydetty, erittäin mukava Kalliojärven Lukkuhaka Pohojanmaalla. Lammen uimavesi oli uskomattomat +27 astetta.
 

 
Lilja halusi valita ohjelman!
 
 
Matka jatkui Ilmajoen kautta, jossa vihdoin (kolmas kerta toden sanoo) osuttiin aukioloaikaan iki-ihanaan Mallan Makeat-puotiin. Siellä tuli mieleen Dostojevskin sanat "Kauneus pelastaa maailman".
 

 
Parin herkkuleivoksen lisäksi oli ihan pakko ostaa Mallalta tämä ihana kyltti.
 
 
Kankaanpään Kuninkaanlähteen leirintäalueen yhteydessä on ihana maauimala, jolle näillä helteillä on käyttöä. Leirintäalue on todella mukava, aamuisin tulee "pulla-auto" herkkuineen, joinakin päivinä lihan myyjä ja perjantaisin vanha kunnon kauppa-auto.
 
Kotimatkalla poikettiin vielä toisessa ihanassa puodissa Loviisan Aitassa Ruskossa.
 

 
Muu perhe lähti vielä anopin luokse Kuopion taakse jatkamaan lomaa, mutta minulla alkaa huomenna työt. Täällä me sitten Liljan ja Artturin (kuvassa) kanssa yritämme keksiä tekemistä. Tänään olen jo pessyt muutaman koneellisen pyykkiä ja syönyt kaksi lautasellista jäätelöä Ilmajoelta ostetun Pöyröö puluverin (eli salmiakkijauheen) kera, NAM (luin juuri, että helteellä suola on tarpeen...)!
 
 
Huom!! Kissat eivät syö pöydän ääressä, tuo oli tyttöjen lavastama juttu alkukesästä!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti