Powered By Blogger

maanantai 24. lokakuuta 2016

Suuri Snadi

Viikonloppuna oli Suuri Snadi-messut Vantaan Energia Areenalla. Kuluneen vuoden aikana mineilyni on ollut jäissä ja olin jo suunnitellut jääväni pois tänä vuonna, mutta muutin sitten mieleni. Ja olihan se ihana päästä pulisemaan kaikkien muiden miniatyristien kanssa, keräämään ideoita, ihailemaan kilpailu- ym töitä ja tietysti myymään omia tuotteita. (Kännykkäkuvat eivät valitettavasti ole järin hyviä.)

Kilpailuaiheena oli tänä vuonna Säilytin ja nämä olivat omasta mielestäni parhaat.







Näyttelyaiheena oli "Elämää lyhdyssä" ja Rintamamiestalot.




Tavaranvaihtopöydästä löysin nuo "aidat". Gepettolta ostin lettupannun, Leea Lehelmältä pinkin tehosekoittimen, Jatta Toropaiselta juustolautasen ja Katja Intoselta hunajapurkin.


Kiitos asiakkaille ja kaikille Suuren Snadin väelle mukavasta viikonlopusta. Ja äidille yösijasta.

torstai 20. lokakuuta 2016

60 v

Lokakuun 8.päivä tuli täyteen 60 vuotta tätä elämänpolkua. Ei kyllä tunnu siltä (samaa sanovat monet muutkin). 60 vuotta tervettä, hyvää, rauhallista elämää. Olihan se juhlan paikka. Tean kanssa ideoitiin tilaisuus Espooseen Mankkaan asukaspuiston tiloihin (kuva netistä). Vanha, mukava, punamultainen rakennus, jonne me parikymmentä hyvin mahduimme (oltaisiinkohan mahduttu jos kaikki kutsutut olisivat päässeet??)






Tea teki suurimman osan ruoista ja sai töistä hyviä vinkkejä. Tarvikkeita ja ruokia varastoitiin Tean saunaan, parvekkeelle ja keittiöön. 




Juhlapäivän aamuna jälkeläiseni hemmottelivat minua aamiaisella, johon kuului mm.kuohuviiniä (Cosmopolitan Diva) ja mansikoita sekä kimppu violetteja liljoja.


Taksikuski toivotteli hyviä juhlia ja kertoi, että ne vasta on kunnon juhlat kun ambulansseja kutsutaan paikalle enemmän kuin takseja. No, ambulansseja ei onneksi tarvittu vaikka vanhin vieras oli 91-vuotias tätini.


Ei auta, vaikka kuinka korkeat korot laittaisin, aina olen lyhyin. Mutta silti "high heels, closer to heaven"!


Syötävää riitti ja kotiin vietävääkin jäi yllin kyllin. Kiitos Tealle ihanista ruoista.

Tervetuloa (upea lasi löytyi Buttericksistä)!







Sain pullollisen nimikkojuomaa - enpä kerro, mistä Alkosta tätä juomaa saa!


Yksi lahjoista oli laatikollinen herkkuja (ja pari kirjaa ym).




Olin liittänyt kutsukorttiin lahjatoiveen: "muista minua hyvällä sanalla tai jollain hauskalla tarinalla tai tapahtumalla yhteisestä menneisyyydestämme. Itsekkäästi pyydän, että kerrot, mikä sinun silmissäsi on hyvää minussa. Mikä on se juttu, jota itse en ehkä tiedä ja joka olisi hyvä tietää esimerkiksi sillon kun maailma näyttää synkältä. Kirjoita ajatuksesti paperille, kerään laput laatikkoon ja luen niitä aina kun kaipaan itsetunnon kohotusta."
Nyt minulla on kauniissa laukussa joukko tekstejä, joiden lukeminen ilahduttaa, rohkaisee, hämmästyttää. Kiitos kaikille!


Aurinkoinen juhlapäivä päättyi upeaan iltaruskoon. 


XXXXXXXXXXXXXX

Vielä pari kuvaa syksyn sadosta, oman pihan antimia: omenoita, karhunvadelmia ja tyrnejä.